Vanhuuseläke

Vanhuuseläkkeelle voi siirtyä valintansa mukaan aikaisintaan ikäluokkansa alimman vanhuuseläkeiän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta. Ennen vuotta 1955 syntyneillä alin vanhuuseläkeikä on 63 vuotta. Vuodesta 2017 alkaen vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneillä vanhuuseläkkeen alarajaa nostetaan 3 kuukautta jokaista ikäluokkaa kohti, kunnes alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Vuonna 1955 syntyneillä alin eläkeikä on 63 vuotta 3 kuukautta, 1956 syntyneillä eläkeikä on 63 vuotta 6 kuukautta jne. 

Yrittäjätoiminnan ei tarvitse päättyä vanhuuseläkkeelle jäädessä. Siirtyessäsi vanhuuseläkkeelle saat koko työuraltasi kertyneen eläkkeen. Koko kertyneeseen eläkkeeseen tulee lykkäyskorotus, mikäli jäät vanhuuseläkkeelle myöhemmin kuin alimmassa eläkeiässäsi. Lykkäyskorotus on 0,4 prosenttia jokaiselta kuukaudelta, jolta lykkäät eläkkeen ottamista. Työnteon jatkaminen ja eläkkeen kerryttäminen yli alimman eläkeiän on siten edelleen suunnilleen yhtä kannattavaa kuin se oli ennen vuoden 2017 eläkeuudistusta.

Vanhuuseläkkeen rinnalla tehty ansiotyö kartuttaa lisää eläkettä. Eläkkeen rinnalla jatkuvan yrittäjätoiminnan vakuuttaminen on kuitenkin vapaaehtoista.

Erityisesti jos harkitset vanhuuseläkkeen nostamista yritystoíminnan vielä jatkuessa, kannattaa verotuksen vaikutus selvittää. Huomioithan, että vakuutuksen päättyessä jäävät vakuutusmaksut verotuksen vähennyksistä pois.

Lisätietoa vanhuuseläkkeestä