Usein kysytyt kysymykset

Yleiset

Miten lähetän viestin tai liitteen tietoturvallisesti?
Klikkaa linkkiä tästä . Kirjaudu palveluun pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Mitä ovat työeläkeindeksi ja palkkakerroin?
Työeläkeindeksillä korotetaan maksussa olevia työeläkkeita vuosittain tammikuussa. Näin pidetään huolta työeläkkeiden ostovoimasta. Työeläkeindeksissä hintatason muutoksen osuus on 80 prosenttia ja ansiotason muutoksen osuus 20 prosenttia. Palkkakerrointa puolestaan käytetään, kun henkilön työeläkkeen määrää lasketaan eläkkeelle jäätäessä. Palkkakertoimen avulla kaikki työuran aikaiset ansiot muutetaan eläkkeellejäämisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa ansiotason muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintatason muutoksen osuus 20 prosenttia.

Mikä on elinaikakerroin?
Elinaikakertoimella eläkkeiden määrä sopeutetaan eliniän odotteen muutokseen. Eläkkeen alkamiseen mennessä karttunut eläke tarkistetaan eläkkeenhakijan 62 vuoden iän täyttämisvuodelle vahvistetulla elinaikakertoimella. Voit paikata elinaikakertoimen pienentävää vaikutusta työskentelemällä pidempään.

Vakuutetut

Milloin voin jäädä vanhuuseläkkeelle?
Ennen vuotta 1955 syntyneillä alin vanhuuseläkeikä on 63 vuotta. Vuodesta 2017 alkaen vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneillä vanhuuseläkkeen alarajaa nostetaan 3 kuukautta jokaista ikäluokkaa kohti, kunnes alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Vuonna 1955 syntyneillä alin eläkeikä on 63 vuotta 3 kuukautta, 1956 syntyneillä eläkeikä on 63 vuotta 6 kuukautta jne. Tarkista eläkeikäsi: https://www.tyoelake.fi/

Miten haen eläkettä?
Voit hakea eläkettä verkossa tai paperilomakkeella täältä.

Miten haen eläkettä ulkomailta?
Jos asut Suomessa ja olet asunut ja työskennellyt EU- tai ETA-maassa voit hakea eläkettä verkossa tai paperilomakkeella täältä.

Milloin saan vanhuuseläkepäätöksen?
Käsittelemme eläkehakemukset alkamisajan mukaisessa järjestyksessä. Voidaksemme laskea työntekijän eläkkeen määrän odotamme, että työnantaja ilmoittaa tulorekisteriin viimeisessä palkanmaksussa maksamansa ansiot sekä työsuhteen päättymispäivän.

Mistä saan tietoa farmaseuttisten rekisteröimättömästä lisäeläkkeestä?
Tietoa löydätä täältä.

Vakuutusasiat

Haluaisin jatkossa saada laskunne sähköpostitse
Tällä hetkellä voimme toimittaa vakuutusmaksulaskuja vain Finvoice-muotoisina verkkolaskuina.

Puolisoni työskentelee apteekissani, kuuluuko hän työntekijöiden eläkevakuutukseen vai pitääkö hänellä olla oma YEL-vakuutus? Entäs lapseni?
YEL koskee pakollisesti myös yrittäjätoimintaan osallistuvaa perheenjäsentä, mikäli hänen työpanoksensa täyttää lain edellytykset. Jos 18 vuotta täyttäneen perheenjäsenen yrittäjätoiminta jatkuu vähintään 4 kuukautta ja vuotuinen työtulo on vähintään 9 010,28 euroa (vuonna 2024), on hänelle otettava oma YEL -vakuutus. Apteekkarin lapset, jotka työskentelevät apteekissa saaden palkkaa, kuuluvat työntekijöiden vakuutukseen.

Mistä saan tietää nykyisen YEL-työtuloni?
Voimassa olevan työtulosi näet vakuutusmaksutiedotteelta, joka on postitetaan sinulle loppuvuodesta.

Haluan muuttaa työtuloani, miten menettelen?
YEL-työtuloa voit muuttaa eläkekassan sähköisellä lomakkeella, joka löytyy tästä linkistä.

Miten toimin apteekkikauppojen yhteydessä?
Ilmoita omistajanvaihdoksesta mahdollisimman pian meille sähköpostitse osoitteella [email protected]. Lähetämme molemmille tahoille, luopuvalle ja vastaanottavalle apteekkarille sähköpostitse ohjeet ja linkit tarvittaviin sähköisiin lomakkeisiin hyvissä ajoin ennen kauppapäivää.

Muuttuuko eläkejärjestelynumero apteekkia vaihtaessa?
Eläkejärjestelynumero on aina apteekkari- ja apteekkikohtainen, joten se muuttuu apteekkia vaihtaessa. Saat uuden eläkejärjestelynumeron tietoosi ennen omistajanvaihdosta.

Eläkkeensaaja

Milloin eläkkeeni maksetaan?
Maksamme eläkkeen kunkin kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä.

Miten saan työeläkekortin?
Tilaamme sinulle työeläkekortin, kun saat meiltä päätöksen. Jos työeläkekorttisi häviää voit ottaa meihin yhteyttä ja pyytää uuden.

Miten muutan tilinumeroni?
Jos tilinumerosi muuttuu, ilmoita se meille.
Tilinumeron muutoksen voit tehdä verkkopalvelussamme tästä.

Emme ota tilinumeron muutosta vastaan puhelimitse. Kirjallisessa pankkitilin muutosilmoituksessa on aina oltava allekirjoituksesi. Voit myös pyytää pankkia ilmoittamaan meille uuden tilinumerosi.

Eläkkeeni on alkamassa. Miten eläkettäni verotetaan?
Eläketulot ovat veronalaista tuloa. Veron ennakonpidätyksen toimitamme verohallituksen ohjeiden mukaisesti. Pyydämme sinua kääntymään verottajan puoleen saadaksesi ennakonpidätysprosentin eläkettäsi varten. Verokortin eläkettä varten voi tilata internetosoitteesta www.vero.fi/verokortti tai verokorttien valtakunnallisesta puhelinnumerosta 029 497 000 tai käymällä verotoimistossa. Asioidessasi verottajan kanssa tulee sinulla olla tiedot eläkkeestä sekä muista tuloista, vähennyksistä ja ennakonpidätyksistä kuluvalta vuodelta. Verotoimisto lähettää pyynnöstäsi ennakonpidätysprosentin suoraan eläkekassalle. Ennakonpidätys toimitetaan 40 prosentin mukaan, kunnes olemme saaneet uuden ennakonpidätysprosentin. Saatuamme sen, palautamme mahdollisesti liikaa pidätetyn veron määrän. Seuraavina vuosina verohallinto toimittaa ennakonpidätysprosentin suoraan eläkekassalle. Verokorttia ei siis enää myöhemmin tarvitse toimittaa itse.

Miten haen jatkoa kuntoutustuelle?
Kuntoutustuen jatkoa haetaan uudella B-lääkärinlausunnolla. Voit lähettää lausunnon verkkopalvelun kautta tästä.

Voinko tehdä töitä eläkkeen rinnalla?
Voit työskennellä ilman ansiorajaa vanhuuseläkkeen, osittaisen vanhuuseläkkeen ja perhe-eläkkeen aikana. Jos teet töitä työkyvyttömyys- tai osatyökyvyttömyyseläkkeen rinnalla, voit ansaita tietyn määrän. Ansioraja löytyy eläkepäätöksestä, vuosikirjeeltä tai voit kysyä oman ansiorajasi meiltä. Ansioraja indeksoidaan joka vuosi palkkakertoimella.

Eläkkeensaaja on menehtynyt, mitä teen?
Saamme tiedon eläkkeensaajan kuolemasta väestötietojärjestelmästä. Kannattaa kuitenkin ilmoittaa meille kun eläkkeensaaja on menehtynyt. Eläkkeen maksaminen päättyy, kun eläkkeensaaja menehtyy. Jos eläkettä on maksettu kuolinkuukauden jälkeen, perimme aiheettomasti maksetun eläkkeen takaisin ensisijaisesti pankista.