Vakuutettu

Ansaitset työeläkettä tekemästäsi työstä. Apteekin työntekijänä eläkkeesi kertyy saamasi palkan perusteella ja työnantajasi on ottanut eläkevakuutuksen Apteekkien Eläkekassasta. Apteekkiyrittäjänä eläkkeesi kertyy YEL -työtulosi perusteella ja olet itse ottanut eläkevakuutuksen Apteekkien Eläkekassasta.

Minkä ikäisenä ansaitset eläkettä

Kun työskentelet työsuhteessa, työstäsi kertyy eläkettä 17 ikävuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta. Eläkettä työsi kerryttää enintään siihen saakka, kun täytät oman ikäluokkasi ylimmän eläkeiän. Työstä saatavien ansioiden ollessa vähintään 68,57 €/kk (v. 2024), on työnantajan ilmoitettava ne vakuutukseen ja niistä myös ansaitset eläkettä.

Kun toimit yrittäjänä, kertyy työstäsi eläkettä 18 ikävuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta lukien. Eläkettä työsi kerryttää enintään siihen saakka, kun täytät oman ikäluokkasi ylimmän eläkeiän. Sinun on itse huolehdittava eläkevakuuttamisesta.

Ylin eläkeikä määräytyy työntekijöillä ja yrittäjillä syntymävuoden mukaan.
68 vuotta, jos olet syntynyt vuonna 1957 tai ennen
69 vuotta, jos olet syntynyt vuosina 1958-1961
70 vuotta, jos olet syntynyt vuonna 1962 tai sen jälkeen.

Vakuuttamisvelvollisuus koskee samalla tavalla myös eläkkeensaajana tekemääsi työtä, sillä eläkkeen rinnalla tehdystä työstäkin ansaitset lisää eläkettä.

Miten eläke karttuu

Ansaitset työeläkettä kaikista työurasi aikaisista ansioista palkkatyössä ja yrittäjänä.

Eläkettä kertyy 1,5 prosenttia vuodessa. Jos olet palkkatyössä, kertyy eläkkeesi vuosityöansiosi perusteella. Jos toimit yrittäjänä eläkkeesi kertyy YEL -työtulosi perusteella.

Eläkkeen kertymisessä on menossa siirtymäaika vuoden 2025 loppuun saakka. Sinä aikana 53 – 62 vuotiaille kertyy eläkettä 1,7 prosenttia vuodessa. Siirtymäaika ei koske eläkkeen rinnalla tehdystä työstä kertyvää eläkettä.

Eläkkeen kertyminen palkattomista etuuksista

Eläkettä voi kertyä myös niiltä ajoilta, joilta olet palkan sijasta saanut jotakin etuutta esim. sairauspäivärahaa. Eläkettä kertyy palkattomien etuuksien perusteella 1,5 prosenttia vuodessa. Kertymisen peruste määritellään kullekin etuudelle eläkettä laskettaessa. Se voi olla esim. verotuksessa vahvistettu vuosiansio. Lapsenhoidon ja tutkintoon johtavan opiskelun ajalta eläkettä kertyy kiinteän euromäärän perusteella (857,15 euron kuukausiansio  v. 2024).

Elinaikakerroin

Elinajanodotteen muutos vaikuttaa alkaviin eläkkeisiin elinaikakertoimen avulla. Elinaikakertoimen tarkoituksena on rajoittaa elinajan pitenemisestä johtuvaa eläkekustannusten kasvua ja kannustaa jatkamaan työntekoa.

Vakuutusmaksut

Vakuutusmaksut

Etuudet

Muuta ajankohtaista